Olemisen väistämättömyys

Tämä yli kolme metriä leveä maalaus syntyi varsin yllättäen ja hyvin konkreettisen kutsun seurauksena.

Kun Johannes Valdma soitti minulle ja kertoi kesäteatteriesityksestä „Kuuvalgel“ sekä siitä, että lavastukseen tarvittiin suuri abstrakti maalaus, ensimmäinen ajatukseni oli, että ajoitus oli täysin väärä. Ja luultavasti juuri siksi tiesin melko nopeasti, että tekisin sen. Koska miksi ei.

En halunnut maalata itse esitystä enkä kertoa maalauksella samaa tarinaa, joka kerrotaan lavalla. Minua kiinnosti paljon enemmän se tunne, jonka tarina kantaa sisällään: kaipuu läheisyyteen, haavoittuvuus, luottamus ja rohkeus avautua toiselle.

Abstraktissa maalauksessa minulle on aina tärkeää, ettei kaikkea voi eikä tarvitse pukea sanoiksi. Maalauksen on saatava pysyä omana itsenään. Tässäkään tapauksessa en halunnut määrätä katsojalle, mitä hänen pitäisi siinä nähdä tai tuntea.

Tämä maalaus on suuri. Yli kolme metriä leveä. Tällaisen teoksen edessä seistessä myös maalaamisesta tulee fyysistä. Et enää työskentele vain kädellä ja siveltimellä, vaan liikut itse maalauksen sisällä ja sen ympärillä. Silti käytin tässä teoksessa tarkoituksella myös hyvin pientä sivellintä. Juuri tämä kontrasti alkoi kiinnostaa minua: valtava pinta ja sen sisällä pienet, hitaat päätökset.

Ja nyt, kun tämä jättiläinen on valmis, olen aidosti iloinen siitä, ettei se jää vain ateljeeseeni, vaan saa olla hetken osa aivan toisenlaista maailmaa.

Elokuussa maalaus on osa Haapsalun rautatieasemalla esitettävän kesänäytelmän „Kuuvalgel“ lavastusta.

Minusta siinä on jotain hyvin kaunista. Maalaus, joka ei syntynyt näytelmän kuvitukseksi, alkaa nyt omalla tavallaan keskustella lavalla kerrottavan tarinan kanssa.